Ihanaa - sain teinineitimme mukaan projektiini päiväksi - valitsemaan ja valmistamaan kanssani ruokia. Edellisen illan selattuaan ja ihmeteltyään kirjaa valikoi hän kaiken ja kaikkien "ihmeellisten" ruokien päivittelyn jälkeen lohivoileipäkakun ja kinuskitäytekakun. Teimme työnjaon, jossa hän valmistaa täytekakun ja minä voileipäkakun.
Kinuskikakun neitimme valmisti puolikkaana kahden kananmunan versiona sokerikakkupohjasta. Näitä hän on tehnyt usein, joten reseptissä ei ollut haasteita. Tämä resepti toimii. Kaikki sujui hienosti reseptin mukaan. Ihmeteltävää riitti kylläkin toisen vaihtoehtoisen kakkupohjan nimessä - sienikakkupohja. Enpäs minäkään tiedä, miksi kakkupohjalla on tällainen nimi!
Täytteeksi neitimme valmisti ohjeen mukaisesti vaniljakiisseliä sekä laittoi omenasosetta ja banaania reseptin mukaisesti. Kinuskin hän valmisti mikrossa, jonka ohjeen hän löysi jälkiruokakastikkeiden joukosta.
Googlettelin hieman sienikakku nimeä. Löytämieni viitteiden mukaan sienikakku nimi tulee mehevästä ja sienimäisestä kakkupohjasta. Täytyy kokeilla joskus... En ole koskaan valmistanut. Ohops!
Voileipäkakun valmistamisesta huolehdin minä. Ohjeessa kehotetaan käyttämään vuokaleipää, mutta minä käytin paahtoleipää ja ystäväni leipomaa saaristolaisleipää. Leikkasin leipäpaloista reunat pois. Koin reseptin haastavaksi. Vaihtoehtoja oli paljon, todella paljon, kaikkiaan kuudella eri sivulla valittavana. Kalakakkuun oli kirjan ehdotuksena italiansalaatti ja kalatahna. Minusta italiansalaatti, jossa pastaa tai perunaa tuntui hurjalta vaihtoehdolta voileipäkakkuun.... päädyimme munavoihin toisena täytteenä, joka on mm rapukakun vaihtoehtona. Toiseksi täytteeksi valmistin kalatahnan lämminsavustetusta lohesta.
Olen tehnyt voileipäkakkuja vuosien mittaan aika useinkin, tämä resepti tuntui todella haastavalta kaikkine erilaisine vaihtoehtoineen. Taidan käyttää jatkossa hyviksi havaitsemiani mm Valion verkkosivuilta löytyviä voileipäkakkureseptejä. Tässä osiossa oli kirjassa liikaa asiaa ja reseptejä. Oli haastava pysyä mukana.
Kommentit
Lähetä kommentti