Blinit on yksi niitä ruokia, jonka olen aina valmistanut Kotiruoka-kirjan reseptillä. Tällä kertaa olin paistamassa blinejä seitsemälle ja taas kerran arvoin onko annos sopiva. Ei ollut, se olisi ollut sopiva juuri neljälle. Blinit loppuivat meillä kesken. Nyt laitoin kirjaan merkinnät, riittää hyvin neljälle, seitsemälle tuplaa annos.
Minulla on Kotiruoka-kirjasta myös näköispainos ensimmäisestä kirjasta vuodelta 1908. Kyseisestä teoksesta blinien resepti löytyy, mutta kohdasta linnit. Alkuperäisessä kananmunista ei erotella keltuaista ja valkuaista. Missähän vaiheessa tämä on muuttunut? Tiedän, että muutamat ystäväni laittavat blineihinsä reseptiä vähemmän tattaria sen voimakkaan maun vuoksi. Minä laitan aina reseptin mukaan. Minusta blineihin kuuluu tattarin maku. Tälläkin kertaa minulla oli Virtasalmen Viljatuotteen blinijauhoja niin kuin monena vuonna ennenkin.
Paistoin blinit valmiiksi etukäteen. En halunnut seistä keittiössä paistopuuhissa illanvieton aikana. Lämmitin blinit 175 asteisssa uunissa 10 minuuttia. Toimi. Edes kuohkeus ei kärsinyt, sillä laitoin blinit useammassa noin neljän blinin pinossa uuniin.
Meillä blinien lisäkkeenä syödään smetanaa, punasipulia, kirjolohen mätiä, kylmäsavulohta ja maustekurkkuja. Alkuperäisessä Kotiruoka-kirjassa todetaan, että blinit tarjotaan kuumina sulatetun voin, kaviaarin tahi mateen mädin kanssa. Kalliita herkkuja, ovat varmaan olleet myös vuonna 1908.
Kommentit
Lähetä kommentti